Minkälaista satavuotiasta Suomea minä haluan olla rakentamassa?

Lähdin yksipäivä lounastunnilla päiväkävelylle, pieni happihyppely piristää kummasti. Olin jo palaamassa kotiinpäin jatkamaan töitä, kun edessäni kävelevä vanhempi nainen pysähtyi koiransa kanssa katsomaan, kuka hänen takanansa käveli. Muutaman askeleen jälkeen olinkin jo tämän naisen kohdalla ja hän alkoi juttelemaan. Hänen tahtinsa oli omaani huomattavasti hitaampi ja ensimmäinen ajatus olikin, että ei minulla nyt ole aikaa, minulla on kiire jatkamaan töitä!

Itsenäisyyspäivä Suomi100

Nappasin kuitenkin kiinni tästä ajatuksesta, oikeastiko minulla on niin kiire, että en voisi olla kävelyllä 5 minuuttia pidempää ja kulkea yhtä matkaa tämän naisen kanssa rupatellen? Ei muuten ollut! Minulla ei ollut palaveria alkamassa, jonka takia olisi pitänyt kiirehtiä, eikä työni kärsisi laisinkaan, vaikka jatkaisinkin sitä muutama minuutti itse suunnittelemaani aikataulua myöhemmin. Pikemminkin päinvastoin! Siinä rupatellessa ja yhdessä nauraessa mieli parani entisestään ja energiavarastot täyttyivät, joka takasi sen, että työpäivä sujui entistäkin paremmin. Uskallan myös väittää, että tämä pieni hetki piristi myös tämän toisen osapuolen päivää.

Tämän pienen hetken jälkeen rupesin taas pohtimaan sitä, minkälaisessa maailmassa minä haluan elää, minkälaista satavuotiasta Suomea rakentaa. Jokainen meistä luo sitä maailmaa omilla teoillaan. Minä haluan elää maailmassa, jossa ihmisen kohtaamiselle on aikaa. Olen aina kaivannut täällä Suomessa sitä, mihin ulkomailla asuessani totuin: vastaantulijoita tervehditään lenkkipolulla ja kyläläisten kanssa vaihdetaan kuulumiset, kun törmätään. Haluan elää maailmassa, jossa metsäpolulla ei ole kiire. Mutta niin helposti sitä sokaistuu ja meinaa lähteä itse luomaan päinvastaista maailmaa, jossa haluaa elää. Mikäli en olisi jäänyt tämän naisen kanssa rupattelemaan ja hidastanut askeltani, en totisesti olisi rakentanut sellaista Suomea, jossa itse haluan elää. 

Itsenäisyyspäivä Suomi100

Haluan myös elää maailmassa, jossa lähimmäisistä pidetään huolta oman jaksamisen rajoissa ja sukulaisten kesken ollaan yhtä suurta perhettä. Maailmassa, jossa sukulaisilla on hyvät ja läheiset välit, nuoremmat voivat mennä vanhempien luo kysymään neuvoja ja vaihtamaan kuulumisia. Rakastin lapsena sukulaisten kanssa vietettyä aikaa, kun keräännyimme isolla joukolla isovanhempien luokse. Talo täyttyi äänistä, naurusta ja yhdessä olosta. Tai kun pääsimme siskoni kanssa tädin mukaan kaupoille, muistoja jotka lämmittävät edelleen. Haluan teoillani rakentaa maailmaa, jossa lähelläni olevat lapset ja nuoret tuntevat olonsa aina tervetulleeksi, tehdä yhdessä muistoja. Muistot eivät ole ainoastaan heille, vaan myös minulle, ne lämmittävät erittäin paljon omaa sydäntäni ja nautin yhteisistä hetkistä suunnattomasti.

Itsenäisyyspäivä Suomi100

Haluan elää inhimillisessä ja lempeässä satavuotiaassa Suomessa, jossa arvostetaan erilaisia ratkaisuja toimia ja tehdä. Maailmassa, jossa otamme toinen toisemme huomioon, ja kannustamme, unohtamatta kuitenkaan itseämme. Siinä inhimillisessä maailmassa toimii joskus päinvastoin, kun minkälaisessa maailmassa haluaisi elää. Onneksi pystymme kuitenkin tekemään tätä maailman rakennusta päivittäin tekojemme kautta, luomaan satavuotiaasta maastamme juuri sellaisen, kun me haluamme. 

 

Minkälaisessa maailmassa sinä haluat elää? Rakennatko sinä sitä maailmaa tekojesi kautta?

Lämpöistä itsenäisyyspäivää satavuotiaan Suomen kunniaksi!

Emilia