Kuinka opetella hyväksi häviäjäksi maailmassa, jossa voittaminen ratkaisee?

Siinäpä vasta kysymys, johon minun tulisi löytää ratkaisu itseni kannalta, sillä olen surkea häviäjä.  

Elämme yhteiskunnassa, jossa voittaminen ratkaisee. Mitä parempi urheilija olet, mitä suurempia kilpailuja voitat, sitä menestyneempi olet ja sitä enemmän mm. sponsorit ovat kiinnostuneita sinusta. Mikäli voitat työhaastattelussa muut kanssasisaresi, saat palkinnoksi tavoittelemasi työpaikan. Mitä paremmin pärjäät koulussa, saat paremmat arvosanat, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on päästä juuri sinne jatko-opiskelupaikkaan, minne haluat. Kotona kympeistä satelee ylpeyttä ja ihailua, vastaanotto ei ole sama kun koepaperissa komeilee vitonen. Koen siis, että yhteiskunnassa, jossa elämme, on voittaminen erittäin tärkeää, jotta pääsee sinne minne haluaa. 

Kävimme poikaystäväni kanssa lenkillä yhtenä päivänä. Hänen juoksunopeutensa on minua kovempi ja hänellä on minua parempi kunto. Oli siis selvää, että jäin jälkeen. Emme ole ennen käyneet yhdessä juoksemassa pitkää lenkkiä, joten tämä oli ensimmäinen laatuaan.  Hänen juostessa edessäni yhä kauemmaksi ja kauemmaksi minusta, iski minuun mielettömän musertava tunne, tai pikemminkin tunteiden ryöppy. Kuinka vihaiseksi, surulliseksi ja mitättömäksi tuo tunneryöppy minut teki!

Mieleni päätti heittää päälleni aivan mielettömän kasan ei niin kivoja tunteita, sillä olin hitaampi ja huonokuntoisempi juoksija. Olisi tehnyt mieli alkaa itkemään, polkemaan jalkaa ja olemaan vihainen ja kiukkuinen poikaystävälleni. Tässä vaiheessa en meinaan ihan ymmärtänyt, mistä oli kyse. Tunteiden purkauksen sijaan pysähdyin ja jäin kuuntelemaan näitä tunteita: mitä tunteita minussa oikein heräsi, mitä ne tunteet halusivat minulle viestittää ja mikä oli koko homman ydin. Ja silloin se iski: minä en kestä häviämistä. Ja siis mehän emme edes kilpailleet, kyse ei ollut mistään muusta kuin hyvän olon lenkistä.

Life Coach Emilia Karjalainen

Minun piti mennä hetkeksi viereisen järven rantaan hengittelemään ja tutkailemaan, mitä kaikkea mieleni syövereistä oikein nousee. Rannassa kuuntelin tunteitani lisää ja tutkailin häviämisen tunnettani ja mistä se oikein tulee. Miksi se on niin musertava, kun eihän voittaminen ole omassa arvomaailmassani minkäänlainen arvo. Opettajana työskennellessäni inhosin arvioida oppilaiden kokeita tai antaa arvosanoja todistuksiin, sillä eivät ne kertoneet niistä mielettömän lahjakkaista lapsista yhtään mitään! Ei niistä näkynyt se kova työ, jolla nämä sisukkaat oppilaat jaksoivat opiskella välillä erittäin haastaviakin asioita. Ei näkynyt ne käytetyt tunnit ja vuodatetut kyyneleet. Ei niistä näkynyt se hyväsydämisyys, jolla he pitivät huolen toisistaan ja kannustivat ja rohkaisivat toisiaan. Ei niistä näkynyt se, kuinka kärsivällisesti he opettivat toisilleen jalkapallon saloja tai kuinka paljon he arvostivat yhteisiä hetkiämme. Eikä se, kuinka he tulivat halaamaan tavatessamme aamulla koulunpihalla. Ei se mieletön luovuus ja lahjakkuus, mikä jokaisessa heissä asui, se ainutlaatuisuus. 

Mutta siinä minä olin kyyneleet silmissä, vihaisena, musertuneena ja epäonnistuneena. Onneksi uskalsin pysähtyä näiden tunteiden ääreen ja kaikista tärkeimpänä: onneksi uskalsin ja pystyin myöntämään itselleni oman vajaavuuteni ja heikkouteni. Sen inhimillisen ihmisen itsessäni. Sillä vain näin tehdessäni, pystyn asiaa työstämään.

Järven ääreltä ei auttanut muuta kuin kiiruhtaa kotiin kertomaan murulle, että mitä lenkillä juuri tapahtui. Onneksi on olkapää, jota vasten saan itkeä tunteitani ja omaa oloani. Nöyränä kerroin oivallukseni ja heikkouteni, epätäydellisyyteni. Poikaystävällenihän tämä tieto ei ollut mitään uutta, hän on kyllä tämän ominaisuuden minussa huomannut meidän yhteisien vuosien aikana, mutta itse en ollut sitä aikaisemmin suostunut ja pystynyt itsessäni näkemään. Tai ehkä uskaltanut, en ehkä ollut vielä tarpeeksi vahva, rohkea ja valmis.  

Tunteiden hallinta Häviämisen taito

Jäin pohtimaan, mistä tämä häviämisen sietämättömyys on minulle tullut. Uskon, että se tulee pelostani, että en kelpaa ja minua ei hyväksytä tällaisena kuin olen. Että riitän vain, jos olen paras. Mistä tämä pelko tai pikemminkin uskomus, sitten taas juontaa juurensa. Näen, että uskomukseni tulee yhteiskunnastamme: kotoa, koulusta ja ympäröivästä maailmasta. Tämä ympäröivä maailma on luonut ja muokannut uskomustani minusta, milloin minä kelpaan ja riitän. 

Tämä on siis taas yksi kipeä kasvun paikka, joka vie hirmuisesti eteenpäin. On silmiä avaavaa ja omaa oloa helpottavaa huomata omia pelkojaan ja uskomuksiaan ja lähteä tutustumaan niihin tarkemmin, työstämään niitä itseä enemmän palvelevaan suuntaan. Onnekseni minulla on käytössä työkaluja, joilla pystyn näitä jarruttavia uskomuksia työstämään. 

Mikä sitten olisi uskomus, jolla haluaisin tämän vanhan minua jarruttavan uskomukseni korvata? Haluaisin uuden uskomuksen olevan positiivinen ja energiaa tuova, semmoinen joka kohtaisi arvoni. Oikeastaan, asiaa pohdittua, haluaisin muuttaa koko voittamis-ajattelun! Ymmärrän kilpailun urheilussa ja muissa kilpalajeissa, mutta ettäkö arjessa? Ehkä voisin lempeästi opetella siis eroon vertailusta ja kilpailuhenkisyydestä ihan kaikkialla. Koska oikeasti ainoa millä on minun elämässäni merkitystä, on oma kasvuni. Että olen kasvanut hiukan enemmän tänään, kuin mitä olin eilen. Oli se kasvaminen sitten henkistä tai fyysistä, ajattelun haastamista tai lihasten voimistamista. Ja työnhaussa, en kai minä häviäjä ole? Koska etsin tällä hetkellä unelmieni työtä, kyseinen paikka ei vain ollut se THE työpaikka, vaikka työpaikkailmoituksen perusteella niin olinkin ajatellut. 

Tunteiden hallinta Häviämisen taito

Ehkä otsikon kysymyksen vastaus onkin siis tunteiden äärelle pysähtyminen, lempeys ja kaikkien tunteiden hyväksyminen. Sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että on vain inhimillinen ihminen <3 Ymmärrys omista tunteista ja uskomuksista, omien uskomuksien lempeä kyseenalaistaminen ja uudelleen luominen. Vai mitä mieltä te olette? Onko teillä vinkkejä miten opetella hyväksi häviäjäksi?

Rakkaudella, 

Emilia

 

Hetkessä elämisen taito

Vietimme kesälomaa muruni kanssa syyskuun alussa ja lähdimme reissuun. Elokuussa arki rupesi välillä painamaan ja haaveilinkin usein, että kohta onneksi pääsee lomalle makoilemaan rantatuoliin ja kuuntelemaan aaltojen kohinaa! Rentoutumaan, lukemaan kirjoja, syömään hyvää ruokaa ja ennen kaikkea, vain olemaan.

Hetkessä elämisen taito

Reissussa makoilin rantatuolissa, aurinko paistoi lämpimästi ja vieressä aallot pauhasivat. Luin siinä Emma Seppälän Elä Onnellisemmin-kirjaa. Kirjassa puhuttiin hetkessä elämisen taidosta. Siinä kerrottiin, että menestyneet ihmiset elävät juuri siinä nykyisessä hetkessä, eivät mieti tulevaa tai murehdi eilistä ja he keskittyvät yhteen asiaan kerrallaan. Tutkimukset osoittavat, että nykyhetkessä eläminen tekee ihmisestä tuotteliaamman ja onnellisemman. Rupesin pohtimaan itseäni ja omaa keskittymistäni: minä olen ehdottomasti se, joka yrittää tehdä tuhat ja yksi asiaa kerralla. Töissä minulla on sähköposti ja Skype auki, keskeytän senhetkisen homman, mikäli minulle saapuu viesti. Siinä sitten yritän tehdä sitä keskeneräistä tehtävää samalla kun luen juuri tullutta viestiä ja mietin siihen vastausta. En siis todellakaan keskity vain yhteen asiaan kerralla ja rupesinkin sitten miettimään, mikä voisi olla minun suunnitelmani, jotta pääsisin kohti haluttua lopputulosta, eli oppisin keskittymään vain yhteen asiaan kerralla. Ehkä sähköpostin ei tarvitse olla koko ajan auki, tai sitten vain opettelen niin, että aukaisen viestit vasta sitten, kun olen saanut keskeneräisen homman valmiiksi. Hetken päästä huomaan, kuinka mieleni on jo Suomessa odottavissa hommissa: taloyhtiömme asioissa, kotona odottavissa töissä, arjessa ja siellä odottavassa to do-listassa. 

Havahduin hetken päästä: menen neljän päivän päästä kotiin tekemään edellä mainittuja asioita ja haaveilen, että pääsisin takaisin rannalle rauhoittumaan ja kuuntelemaan meren kohinaa. Haaveilemaan siis samasta asiasta, mistä haaveilin elokuussa. Ja nyt minä makoilen tässä rannalla ja en edes kuule koko kohinaa omilta ajatuksiltani! Niin että kiinni jäin! Olen selkeästi menettänyt taidon pysyä nykyhetkessä: minä teen usein montaa asiaa samaan aikaan ja lisäksi mieleni lähtee kuin varkain pohtimaan tulevia hommia. 

Ei muuta kuin ajatukset sivuun ja keskittyminen aaltoihin. Hetken aikaa siinä olin, kunnes tajusin, että tässähän olisi täydellinen postaus blogiini! Niinpä otin nauhurin käteen ja nauhoitin ajatuksenjuoksuni, keskittymättä taaskaan siihen itse asiaan ;) 

Mutta miksi tämä nyt sitten muka on ongelma, olenhan jo kauan multitaskannut. Tehdessäni montaa asiaa samaan aikaan, en oikeasti keskity mihinkään täysillä. Saatan aloittaa päivän aikana kymmenen hommaa, mutta en saa niistä ainuttakaan valmiiksi, päivän päätteeksi olen ihan puhki, mutta to do-lista ei ole lyhentynyt laisinkaan. Ja sitten kun saan hommat saatettua loppuun, en ole missään vaiheessa keskittynyt täysillä siihen ja lopputuloskin on silloin usein huolimattomampi. Sen lisäksi, että olen itse huomannut tämän multitaskauksen negatiiviset vaikutukset omassa jaksamisessani ja jopa mielialassani, on tutkimukset osoittaneet sen vaikuttavan negatiivisesti muistiimme. 

Hetkessä elämisen taito
Hetkessä elämisen taito

Vielä täytyy hiukan harjoitella, suunta on onneksi jo oikea. Harjoittelemista totisesti riittää, sillä helposti kuvittelen edelleen olevani tehokkaampi keskittyessäni moneen asiaan yhtä aikaa, vaikka asia ei todistetusti näin ole. Tämä on myös niin syvälle juurtunut tapa, jota ei hetkessä muuteta. Onneksi tätäkin taitoa pääsen harjoittelemaan päivittäin, lempeästi itseäni muistutellen pitkin päivää. Näin tästä yhteen asiaan keskittymisestä ja hetkessä elämisestä tulee minulle se toivottu ja opittu tapa. 

Toki edelleen mietin tulevaa, suunnittelen ja teen to do-listoja ja näin haluan myös jatkossa tehdä. Toivoisin kuitenkin, että se rajoittuisi vain sille varattuun hetkeen ja muuten keskittyisin vain siihen, mitä sillä hetkellä teen :)

Osaatko sinä nauttia juuri siitä käsillä olevasta hetkestä vai harhaileeko mieli menneeseen tai tulevaan? Vai onko stressikäyrät pilvissä, miljoona asiaa työnalla samaan aikaan, mutta silti lopputulos ei ole haluttu? Harjoitellaan yhdessä yhteen asiaan keskittymistä, uskon että saamme kaikki siitä energiaa ja lisää onnellisuutta elämäämme! 

Lempeyttä päivääsi,

Emilia

Minkälaista satavuotiasta Suomea minä haluan olla rakentamassa?

Lähdin yksipäivä lounastunnilla päiväkävelylle, pieni happihyppely piristää kummasti. Olin jo palaamassa kotiinpäin jatkamaan töitä, kun edessäni kävelevä vanhempi nainen pysähtyi koiransa kanssa katsomaan, kuka hänen takanansa käveli. Muutaman askeleen jälkeen olinkin jo tämän naisen kohdalla ja hän alkoi juttelemaan. Hänen tahtinsa oli omaani huomattavasti hitaampi ja ensimmäinen ajatus olikin, että ei minulla nyt ole aikaa, minulla on kiire jatkamaan töitä!

Itsenäisyyspäivä Suomi100

Nappasin kuitenkin kiinni tästä ajatuksesta, oikeastiko minulla on niin kiire, että en voisi olla kävelyllä 5 minuuttia pidempää ja kulkea yhtä matkaa tämän naisen kanssa rupatellen? Ei muuten ollut! Minulla ei ollut palaveria alkamassa, jonka takia olisi pitänyt kiirehtiä, eikä työni kärsisi laisinkaan, vaikka jatkaisinkin sitä muutama minuutti itse suunnittelemaani aikataulua myöhemmin. Pikemminkin päinvastoin! Siinä rupatellessa ja yhdessä nauraessa mieli parani entisestään ja energiavarastot täyttyivät, joka takasi sen, että työpäivä sujui entistäkin paremmin. Uskallan myös väittää, että tämä pieni hetki piristi myös tämän toisen osapuolen päivää.

Tämän pienen hetken jälkeen rupesin taas pohtimaan sitä, minkälaisessa maailmassa minä haluan elää, minkälaista satavuotiasta Suomea rakentaa. Jokainen meistä luo sitä maailmaa omilla teoillaan. Minä haluan elää maailmassa, jossa ihmisen kohtaamiselle on aikaa. Olen aina kaivannut täällä Suomessa sitä, mihin ulkomailla asuessani totuin: vastaantulijoita tervehditään lenkkipolulla ja kyläläisten kanssa vaihdetaan kuulumiset, kun törmätään. Haluan elää maailmassa, jossa metsäpolulla ei ole kiire. Mutta niin helposti sitä sokaistuu ja meinaa lähteä itse luomaan päinvastaista maailmaa, jossa haluaa elää. Mikäli en olisi jäänyt tämän naisen kanssa rupattelemaan ja hidastanut askeltani, en totisesti olisi rakentanut sellaista Suomea, jossa itse haluan elää. 

Itsenäisyyspäivä Suomi100

Haluan myös elää maailmassa, jossa lähimmäisistä pidetään huolta oman jaksamisen rajoissa ja sukulaisten kesken ollaan yhtä suurta perhettä. Maailmassa, jossa sukulaisilla on hyvät ja läheiset välit, nuoremmat voivat mennä vanhempien luo kysymään neuvoja ja vaihtamaan kuulumisia. Rakastin lapsena sukulaisten kanssa vietettyä aikaa, kun keräännyimme isolla joukolla isovanhempien luokse. Talo täyttyi äänistä, naurusta ja yhdessä olosta. Tai kun pääsimme siskoni kanssa tädin mukaan kaupoille, muistoja jotka lämmittävät edelleen. Haluan teoillani rakentaa maailmaa, jossa lähelläni olevat lapset ja nuoret tuntevat olonsa aina tervetulleeksi, tehdä yhdessä muistoja. Muistot eivät ole ainoastaan heille, vaan myös minulle, ne lämmittävät erittäin paljon omaa sydäntäni ja nautin yhteisistä hetkistä suunnattomasti.

Itsenäisyyspäivä Suomi100

Haluan elää inhimillisessä ja lempeässä satavuotiaassa Suomessa, jossa arvostetaan erilaisia ratkaisuja toimia ja tehdä. Maailmassa, jossa otamme toinen toisemme huomioon, ja kannustamme, unohtamatta kuitenkaan itseämme. Siinä inhimillisessä maailmassa toimii joskus päinvastoin, kun minkälaisessa maailmassa haluaisi elää. Onneksi pystymme kuitenkin tekemään tätä maailman rakennusta päivittäin tekojemme kautta, luomaan satavuotiaasta maastamme juuri sellaisen, kun me haluamme. 

 

Minkälaisessa maailmassa sinä haluat elää? Rakennatko sinä sitä maailmaa tekojesi kautta?

Lämpöistä itsenäisyyspäivää satavuotiaan Suomen kunniaksi!

Emilia

Joulukuun ensimmäinen

Minä rakastan joulua ja joulun odotusta. Joulu merkitsee minulle aikaa läheisten kanssa, tonttuilua, leipomista ja kotoilua. Joulun odotukseen on minulla aina kuulunut joulukalenteri. Jopa Sveitsissä ollessani au pairina, lähetti rakas serkkuni minulle sinne Fazerin kauniin joulukalenterin. 

Joulukalenteri

Ollessamme poikaystäväni kanssa Barbadoksella vaihdossa muutama vuosi sitten, ei sieltä löytynyt joulukalenteria. Tästä meinasi syntyä minulle pieni kriisi, kunnes keksimme poikaystäväni kanssa hankkia tonttulakit, mitkä ripustettaisiin ovenkahvaan. Sinne tonttu sitten toi joka päivä jotain ilahduttavaa ja näin oli joulun odotus pelastettu. 

Nämä tonttulakit tulivat jäädäkseen ja tänäkin vuonna ne on jo kaivettu esiin. Tänä aamuna tonttu toi ensimmisen yllätyksen, onneksi on vielä monta iloista aamua edessä! Joulukalenterille on syntynyt aikuistumisen myötä (kai me olemme jo vähän aikuistuneet?) suurempikin merkitys kun vain nuo aamuiset yllätykset. Tämä on ollut ihana tapa huomioida toista pienin elein, kyseessä kun ei ole valmiit joulukalenterit, on jokaisen aamun yllätys mietitty juuri sitä omaa murua ajatellen. Tämä tuo mukanaan myös tietynlaista lastenmielisyyttä, iloa ja riemua aikuisten aamuun.

Joulukalenteri

Minä arvostan parisuhteessa monia asioita. Koen, että elän tällä hetkellä erittäin rikkaassa parisuhteessa: me arvostamme molemmat yhteistä aikaa ja järjestämme sitä, huomioimme toisiamme, kiitämme, pyydämme anteeksi. Me riitelemme toista kunnioittaen, näytämme tunteemme, keskustelemme, kannustamme toisiamme. Kaiken tuon lisäksi olemme rikkaita leikkimielisyydessä ja lapsellisuudessa. Ja minulle tämä onkin yksi erittäin tärkeä asia parisuhteessa: suhteessa pitää olla leikkiä, huumoria ja naurua! 

Joulukalenteri on siis yksi väline, millä me tuomme tuota leikkiä ja naurua suhteeseemme. Leikkimielisyys tulee meiltä molemmilta luonnostaan, joten joulukalenteri tai muut hiukan lapsenmieliset asiat eivät ole pakotettuja. Vappuna Kaivarissa puhaltelimme ja pyydystelimme saippuakuplia,  viime talvena kävimme ostamassa liukurit ja lähdimme viereiseen mäkeen niillä laskemaan. Takuuvarmoja reseptejä yhteiseen hauskanpitoon ja nauruun, eivät maksa juurikaan ja piristävät mieltä sekä suhdetta pienellä vaivalla, ilman stressiä. Voin lämpimästi suositella! 

Mitä asioita sinä arvostat parisuhteessa tai ystävyyssuhteessa? Onko sinun suhteissasi näitä asioita, miten kenties voisit tuoda niitä siihen lisää? Onneksi me jokainen voimme vaikuttaa omiin ihmisuhteisiimme ja tuoda niihin asioita ja elementtejä, mitä itse rakastamme ja koemme tärkeiksi <3 Joulukalenterin voi helposti järjestää sille omalle murulle, vaikka se muru ei alkuun innostuisikaan pitämään samanlaista joulukalenteria sinulle. Ehkä ensivuonna osat vaihtuvat ;) Tai toisaalta, antamisen ilo on jopa parempaa, kuin saamisen ilo! 

Ihanaa joulunodotusta juuri sinulle!

Emilia

Mielen suuri huijaus

Luin elokuussa Avec Sofien blogista postauksen Happiness x5. Postauksen lopussa oli kysymys, mitkä on ne asiat, jotka tekevät minut onnelliseksi. Ahdistuin hirveästi tästä kysymyksestä alkuun, koska en tiennyt! Olen peruspositiivinen, mutta siinä hetkessä tuntui, että negatiivisuutta oli niin paljon, että onnelliseksi tekeviä asioita ei juuri ollut. Seuraavana aamuna kuitenkin kun heräsin ja aloin kirjoittamaan aamusivujani, tajusin mieleni tehneen minulle huijauksen, suuren sellaisen!

Tein energialaatikon, jonka jaoin negatiiviseen ja positiiviseen. Negatiivinen kuvasti niitä asioita, jotka söivät energiaani ja onnellisuutta, positiivinen taas sitä määrää asioita, jotka toivat elämääni energiaa ja onnellisuutta, miten ajattelin asioiden olevan siinä hetkessä. Negatiivinen oli 70% ja positiivinen 30%. Ajattelin siis, että elämässäni on tällä hetkellä 70% negatiivisia, energiaa syöviä asioita ja vain 30% positiivisia asioita, asioita jotka tekevät onnelliseksi. Rupesin sitten listamaan näitä negatiivisia asioita ja niitä tuli neljä. Isoja asioita toki ja merkityksellisiä, mutta kokonaisuudessaan vain neljä kappaletta. Positiivisia asioita tuli sen enempää miettimättä 23kpl. Kaksikymmentäkolme! Ja silti, negatiiviset haukkasivat 70%. Vaikka niitä asioita oli 19 kappaletta vähemmän kuin positiivisia. 

Energialaatikko Valmentamo

Mieli oli siis todellakin tehnyt minulle tepposet elokuussa ja lähtenyt keskittymään enempi negatiivisiin asioihin, kuin positiivisiin ja näin ollen onnelliseksi tekevien asioiden listaaminen tuntui alkuun ahdistavalta. Lähdin tuolloin aktiivisesti keskittymään enemmän positiivisiin asioihin, onnenjyväsiin, ja huomaamaan niitä ympärilläni. Se kasvaa, mihin huomiomme kiinnitämme. Itselläni masentava marraskuu on mennyt jollain tavalla ohi, se ei ole tuonut elämääni sitä harmautta, mitä se joskus on tuonut. Tähän on useampia syitä, yksi varmasti juurikin se, että olen keskittynyt enemmän positiivisen näkemiseen. Toinen on ollut aktiivinen itseni toteuttaminen, kuin sattumalta nyt masentavaan marraskuuhun sijoittui muutama itselleni iso juttu, jotka ovat tuoneet voimaa ja energiaa:

- Omien sivujen avaaminen. Tämä on ollut hurjan jännää! Tämä on tuonut elämääni ja arkeeni uudenlaista energiaa ja sisältöä, tehnyt minut todellakin onnelliseksi. Yksi unelma saavutettu, tosin tästä tämä unelman rakentaminen vasta alkaa.

- CrossFit. Olen pitkään miettinyt itselleni sopivaa urheiluharrastusta, joka rasittaisi kroppaani rankemmin. Kuntosali ei ole tuntunut omalta jutulta, eikä myöskään kotona yksin tehtävät treenit. Päätin hiukan yllättäen ilmoittautua marraskuun alussa alkaneelle On Ramp-alkeiskurssille, joka on nyt takanapäin. Laji on tempaissut mukaansa ja tuonut mukanaan taas omanlaista energiaa arkeeni ja mielettömiä onnistumisen kokemuksia, puhdasta onnellisuutta.

- Lisäksi olen viimeiset pari kuukautta keskittynyt enemmän unen määrään ja ruokani laatuun. Ei kaikkea kerralla, eikä aina täydellisesti, mutta omaa kehoani kunnioittaen ja tilanteen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on varmasti vaikuttanut energiatasooni positiivisesti, samoin mieleeni. Hyvin levänneenä ja terveelliseesti syöneenä, positiivisia ja onnellisuutta tuovia asioita on helppo huomata.

Marraskuun energialaatikkoni näyttää siis hyvinkin erilaiselta kuin elokuun, edellä mainituista syistä. Sanoisin, että suhde on sama 70-30, mutta palaset on kääntynyt toisinpäin. Posiitivista energiaa on 70% kun taas negatiivista 30%, ei siis laisinkaan masentava marraskuu! Negatiivisella puolella on vielä yksi iso asia, joka pitää tuon negatiivisen puoliskon omaan makuuni liian suurena. Tätä asiaa työstän tällä hetkellä ja tavoitteena olisi saada tuo asia päätökseen vuoden loppuun mennessä. Mutta jo nyt onnellisuutta tuovien asioiden listaus on helppoa, eikä aiheuta ahdistusta. Ilmeisesti onnellisuus ja positiivisen energian huima lisääntyminen näkyy myös ulospäin, sillä eilisissä CrossFit-treeneissä valmentaja kehui, että tuon mukanani koko salin valaisevan auringon. Sitä se hyvä energia ja onnellisuus teettää!

Suosittelen tätä samaa energialaatikko-harjoitusta muillekin, erityisesti jos pimeä ja harmaa marraskuu tuntuu vievän voiton. Tämän jälkeen on helpompaa lähteä työstämään omaa arkea enemmän energiaa tuovaksi, kun tunnistaa energiasyöpöt, ja keskittymään niihin positiivisiin, onnea tuoviin asioihin. Laatikko-tekniikan olen aikoinani oppinut Valmentamossa, ja opetellut hyödyntämään sitä kuhunkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Hirmu yksinkertainen, mutta silmiäavaava harjoitus. 

Valoa päivääsi,

Emilia